27.2.2009

Harrikka-kakku




Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kakuntekijäksi 40-vuotiaalle harrikkamiehelle. Ihastelin aikaisemmin Sweet caken Eijan tekemää HD- kakkua. Siitäpä sitten kopionkin idean tähän kakkuun.

Kakun päällystin Mansikkamäen Ebeltä saadun vinkin mukaisesti marsipaanin ja kick-karkkien sekoituksella. Panin karkkeja niin paljon että sain massasta mustaa ilman mustaa väriä. Massasta tuli helposti käsiteltävää ja kaupanpäälle hyvän makuista. :)

Tein liekit jo muutamaa päivää aikaisemmin, mutta unohdin kiireessä peittelemään ne. Niinpä, kun aloin kakkua kokoamaan hoksasin että ne ovat jo kovettuneet hieman. Harmittavasti sitten nämä kuivahtaneet liekit jäivät "pönöttämään". Onneksi pikkuhiljaa ne pehmenivät ja laskeutuivat kauniisti kakun pintaa vasten.. Toinen "liekkireunus" vielä katkesi kolmeen osaan, mutta se ei toivottavasti menoa hidasta...

Kakku on niinkuin aina peruskakkupohja, jossa täytteenä tällä kertaa vadelmahilloa ja kermavaahtoa.

Laitan tähän vielä kuvia edestä, takaa ja kaikesta siltä väliltä.







Pin It now!

22.2.2009

Harjoituskakku

Olin kansalaisopiston kakkukurssilla. Vaikka kurssi oli täytekakkujen jatkokurssi, niin aika vähän mitään uutta opin. Kurssi kesti neljä iltaa.

Pareittain saimme aiheen, jonka mukaan kakku piti tehdä. Minä sain parini kanssa aiheeksi kaksikerroksisen hääkäkun.

Parillani ei ollut koristelun suhteen toiveita, niin käytin siis tilaisuutta hyväksi ja ehdotin brush embroidery-tekniikkaa sekä pikeerikaarta. Alunperin oli tarkoitus tehdä "pikeeripitsiä" koko kakun pinta.

Parini puolestaan olisi halunnut kukista orkideoita, mutta lopulta päädyimme kuitenkin helpompaan ratkaisuun, liljoihin. Olin toiseksi viimeisen illan poissa, joten liljat jäi keskeneräiseksi. Muutenkin kakun teossa tuli kiire ja sen kyllä lopputuloksessakin huomaa.

Kaari olisi pitänyt pursottaa sinä iltana, kun olin pois, joten tein sen kotona. Tein kaaria vain tämän yhden, mutta onneksi sain kuljetettua ehjänä paikan päälle.

Otin nämä kuvat hieman keskeneräisestä kakusta kännykkäkameralla, joten kuvien laatu on huono.






Tähän harjoittelin koristelua. Mutta ajan puutteen vuoksi hieman yksinkertaistettiin kukkaa... :)


Pin It now!

18.2.2009

Meidän perheen ystävänpäiväkakku

Me juhlittiin ystävänpäivää oman perheen voimin. Alunperin ei kyllä ollut tarkoitus kakkua tehdä, mutta monen syyn summana se kuitenkin tuli tyttären kanssa tehtyä.




Halutti pitkästä aikaa päällystää kakku vaahtokarkkitaikinalla, mutta kun taikinaa oli vain vähän tuli päällisestä ihan liian ohut. Onneksi ei revenyt, mutta kauniisti sitä ei kyllä päälle saanut. Ja inhottavasti täytteet näkyi läpi.

Kukkaset myöskin vaahtokarkkia. Vaaleanpunaista, koska valkoinen loppui kesken... :)
Kuvat on hiukka epäloogisessa järjestyksessä, koska ekakerran blogger kiukuttelee, enkä saa niiden paikkaa vaihdettua. Niin ja ei minun suomenkielentaito oikeesti oo näin huono, vaan meillä on ihan surkee näppäimistö, joka jättää osan kirjaimista kirjoittamatta...
Pin It now!

13.2.2009

Kummitytön 10-v. kakku



Tänään juhlii rakas kummitytömme syntymäpäiväänsä. Tällaisen kakun tein juliin. Muuten olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta pursotukset on ihan kauheat. Flora vispi ei vaahtoutunut kunnolla ja jouduin pursottamaan sellaisella löysällä velillä... Eikä meinannut edes hermot mennä vaikka kakun hakija oli jo tulossa... ;/

Kakussa jälleen tavallinen sokerikakkupohja. Väleissä diplomaattikreemi mansikkahillon kera. Taisi tulla hirvittävän makea kakku, mutta jospa syötyä tulis kuitenkin.





Kuva salamalla ja ilman. Ei tahdo valo riittää näin pimeään aikaan...



Tässä vielä lähikuvaa kukista.

Olisin halunnut panna kakun pintaan kreemin, mutta en onnistunut tekemään sopivaa. Millaista kreemiä käytätte? Valmista vai jotain tiettyä ohjetta? Kiitollisena ottaisin vinkkejä vastaan! :)


Pin It now!

9.2.2009

Kuva heppakakkuun!


Sain kunniatehtävän tehdä ensi viikonloppuna oleviin kummityttöni 10-vuotisjuhliin kakun. Toivomuksena oli heppakakku. Etsiskelin netistä sopivaa kuvaa, kun oma piirrustustaito ei tällaisiin yllä. 

Ihan kohtuullisesti kuva onnistui vaikka varjostukset ei nyt ihan nappiin menneetkään. Ensimmäistä kertaa annoin marsipaanialustan kuivua muutaman päivän ja olipa todellakin paljon helpompi maalata. Pikkuhiljaa näköjään oppii kaikenlaista...


Pin It now!