29.11.2009

Pikkujoulukakku





Vietimme eilen suvun voimin pikkujoulua. Menossa oli mukana liki 25 aikuista ja varmasti ainakin samanverran pikkuväkeä. "Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...."

Jaoimme syömiset etukäteen ja minulle lankesi hyytelökakun ja suklaapiirakan teko. Päätin tehdä kakun "Taivaallista suklaamoussekakkua" mukaillen. Pohjan tein joulupipareista. Moussen jaoin kahteen osaan ja toiseen laitoin ohjeen mukaan Fazerin sinistä, mutta toiseen laitoin valkosuklaata. Tein piparipohjan päälle reunakalvolla pienemmän ympyrän jonne kaadoin tummemman massan ja annoin hyytyä hetken. Poistin kalvon ja kaadoin päälle valkosuklaamoussen.



Koristeluun otin mallia Karamelli cakesin Miran joulukakusta.



Tältä näytti kakku leikattuna. Ja tässä näkyy miten koristegeelit levisi pitkin kakkua ja marsipaanikuusikin alkoi sulaa yllättävän pian.



Isosiskolle tein oman pikkuruisen kakun. Tässäkin tuli "pikkumokia", mutta jätetäään ne tälläkertaa selostamatta. Ajatushan se on tärkein vai mitä Tintti? <3>

Muistakaahan osallistua arvontaan!


Pin It now!

26.11.2009

Pipari Massikka


Rouva V on oikea piparitraktori-mestari. Hänen blogistaan löytyy myös kaavat tällaisen menopelin tekoon. Jo viime vuonna ihastelin hänen traktoreitaan ja nyt päätin minäkin kokeilla.

Koska pikeerillä koristeleminen on minulle tosi vaikeaa, päätin harjoitella traktorin kylkiin. Ja ihan mettään meni. Niin kuhmuinen pinta tuli, että ihan hävettää... Piti pitkään valkata valokuvistakin sellaisia joita kehtaa julkaista =D Ja nyt te piparitaiturit siellä ihmettelette, että miten pikeeristä voikaan saada noin töhryistä pintaa aikaiseksi, mutta voi vakuuttaa ettei se ollut ollenkaan vaikeaa.

Saapa nähdä innostunko ollenkaan piparkakkutaloa tekemään kun jälki on tämän näköistä. Iskeeköhän minuun joulumasennus...




Täytynee jatkaa jouluvalmisteluja siivouksella, sitä ainakin osaan ja jälkikin on aivan eriluokkaa!


Pin It now!

21.11.2009

Heppakakku kummitytölle!

Meidän kummityttö täyttää jo "huimat" 13-vuotta. Lupasin tehdä synttärisankarin toiveiden mukaisen kakun. Toiveena oli valkoinen mmf:llä päällystetty suklaakakku, jossa olisi musta hevosen silhuetti sekä valkoisia kukkia ja jotain vihreää...

Meillä sairastetaan jo kolmatta viikkoa, joten väsyneen tautisen aivot ei oikein pelannut eikä ollenkaan sytyttänyt millainen kakku näistä toiveista syntyisi. Joten ei auttanut kuin tehdä valkoisia kukkia ja vihreitä lehtiä ja koota niistä sitten sellainen kakku kuin sattuisi tulemaan. Miten kakun suunnittelu voikaan joskus olla näin vaikeaa? Yleensä kun on ideoita vähän liiaksikin.



Kakussa siis suklaapohja ja täytteenä suklaamoussea ja ohuen ohut kerros vadelmahilloa. Mmf:n alla ohut kerros valkosuklaakermaa. Kukkaset ja lehdet marsipaania ja nuo"roskat" tuossa pinnalla on vihreäksi värjättyä sokeria.





Sydänlämpöiset onnittelut Anniinalle ja mukavia synttärijuhlia. Juhlitaan sitten uudelleen kun me tautiset ollaan taas juhlakunnossa! <3


Pin It now!

17.11.2009

Hello Kitty-koriste




Jaana halusi äitinsä 35-vuotis kakkuun Hello Kitty-koristeen. Lupasin sen tehdä, mutta pahaksi onneksi sairastuimme ja koriste jäi pikkuisen keskeneräiseksi. Näin "raakileenakin" se onneksi kelpasi tilaajalleen. ;)



Onnea minultakin oikein roppakaupalla 35-vuotispäivän johdosta, Miia!


Pin It now!

12.11.2009

Pieni pilvi pehmoinen...


...heitti lumihiutaleen....




Nämä on menossa näillä näkymin pikkujoulukakkua koristamaan, jollen sitten keksi niille käyttöä jo ennen sitä. Hiutaleet tein pikeeristä pursottamalla. Päälle ripottelin tavallista sokeria. Niistä tuleekin tosi kaunis kimalteleva pinta.



Tämä viimeinen kuva, ei sitten mitenkään liity kakkuihin eikä leivontaan, mutta laitanpa sen kuitenkin tänne. Sain tämän eilen valmiiksi. Ja ihan ympyräinen tämä on, kuvassa vaan näyttää soikealta, kun kuvasin sen hassusti vinottain.


Pin It now!

10.11.2009

Aapeli-apina


Meidän kakkonen täyttää tänään 8-vuotta. Sen verran ollaan jo taudista toivuttu, että pakkohan se on kakku tehdä. ;)

Tämä on sitten se kakku, mikä piti isänpäiväksi tehdä. Mieheni nääs tykkää apinoista, muistakin kuin minusta. Aika pikainen apina tästä tuli ja sen kyllä näkee. Ei vain kolmen tunnin päiväunien jälkeen ollut oikein virtaa.

Kakussa kaakaolla maustettu sokerikakkupohja, kostutuksena maitoa ja välissä omenahilloa sekä suklaamoussea. Pinta marsipaania. Siihen jäi tosi paljon ilmakuplia, mutta eihän se kotikakussa ole niin vaarallista. ;D





Pin It now!

8.11.2009

Isänpäivänä




Meidän isänpäiväkakku kuten myös ukin kakku, jäivät tänä vuonna tekemättä. Pohjat odottavat pakastimessa kunnes ollaan taas kaikki terveenä. Kuumeisena ja kurkkukipuisena ei kyllä hyväkään kakku maistu.

Onneksi tein myös mieheni suurta herkkua toscapiirakkaa, joten herkuteltiin sitten aamukahvilla sen verran.


Toscapiirakka
(Ohje on n. 24 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan.)

Pohja:
  • 2 munaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 dl maitoa
  • 3/4 dl sulaa voita tai marg. (vajaa 70 g)
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 2,5 dl vehnäjauhoja

Päälle:

  • 100 g mantelilastuja
  • 2/3 dl sokeria
  • 50 g voita
  • 1 rkl vehnäjauhoja¨
  • 2 rkl maitoa

1. Vaahdota munat ja sokeri.

2. Lisää voisula sekä vuorotellen keskenään sekoitetut kuiva-aineet sekä maito.

3. Paista 175 asteessa n. 25 - 30 minuuttia.

4. Kiehauta päällistä varten aineet kattilassa kokoajan sekoittaen.

5. Levitä kuorrutus puolikypsän kakun päälle ja paista vielä 200 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes kuorrutus saa hiukan väriä ja kakku on täysin kypsä.


Hyvää isänpäivää kaikille isille ja isoisille!


Pin It now!

4.11.2009

Limettikakku


Sain pyynnön tehdä ikäihmisten "perintöiltaan" kaksi hyytelökakkua. Jes! kakun tekohan aina kelpaa... etenkin kun ei "tarvi" itse syödä.

Mitään toiveita ei esitetty, joten tein taas ihan omalla ohjeella. Minulla on paha tapa lukea ensin paljon eri ohjeita ja sitten soveltaa niistä ihan omanlainen kakku.

Näissä kakuissa on valkosuklaa-tuorejuustotäyte, kaurakeksi pohjalla ja pinnalla piristeenä limettimehuhyytelö. Hyytelöön katselin ohjetta useammasta muusta kakku blogista, mutta en ala niitä kaikkia tähän nyt luettelemaan. Kiitos kuitenkin kaikille limettikakkua tehneille!








Ensimmäiset kuvat on sisällä otettuja, mutta alempi nyt aamulla ulkona. Koristelu on siinä jo reissussa rähjääntynyt. (Toinen kakuista jäi siis syömättä joten otin koristeet pois ja pistin pakasteeseen odottamaan vieraita.)


Valkosuklaa-limettikakku

Pohja:
  • 300 g kaurakeksjä murskattuna
  • 70 g voisulaa

Täyte:

  • 200g tuorejuustoa
  • 3,5 dl kermaa
  • 1 levy valkosuklaata
  • 4 liivatelehteä
  • 2 rkl limettimehua
  • sokeria maunmukaan

Kiille:

  • 2 dl vettä
  • 0,5 dl limettimehua
  • vihreää elintarvikeväriä
  • 3 liivatelehteä
  • sokeria maun mukaan (mehu kannattaa jättää aika kirpeäksi)

Sekoita murennettujen keksien sekaan voisula. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle. Ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita täytettä varten liivakot likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja notkista tuorejuusto. Sulata suklaa ja sekoita se tuorejuuston joukkoon. Lisää varoen tuorejuusto-suklaaseos kermavaahdon sekaan. Lisää limettimehuun liotetut liivakot ohuena nauhana täyteseoksen joukkoon. Mausta lopuksi sokerilla tarvittaessa. Kaada keksipohjan päälle ja anna hyytyä muutama tunti.

Laita hyytelöä varten liivakot likoamaan kylmään veteen. Sekoita mehu ja vesi sekä mausta sokerilla. Jätä kuitenkin mehu aika kirpeäksi. Lämmitä mehusta n. 0,5 dl. Liota liivakot mehun joukkoon. Sekoita mehun joukkoon liivateseos. Kaada varoen täytteen päälle. Ja laita taas jääkaappiin hyytymään. Koristele.


Pin It now!